Viimeisestä kiimaisesta kosketuksesta mieheen on kulunut LIIAN MONTA KUUKAUTTA. Eli toisin sanoen en elä vakituisessa parisuhteessa, eikä baaristakaan ole löytynyt toista yhtä epätoivoista hetkeensä. Säälittävää.

Ei sillä, mitään seurustelusäätöä en juuri nyt haluaisikaan. Tai siis, en ole koskaan halunnutkaan. Tiedä sitten, olenko jossain määrin sitoutumiskammoinen vai johtuneeko tuo vain siitä, ettei "sitä oikeaa" tai edes sitä "vähän sinne päin"- tyyppiä ole tullut vastaan. Mitä miehiin tulee, osaan välillä myös olla turhan ujo (paitsi jäätävässä humalassa) ja toista ääripäätä edustaa negatiivinen, yleensä ankaralla vittuilulla sävytetty suhtautumiseni kohteliaisiin ja hyvää tarkoittaviinkin tapauksiin. Niin, eikä unohtaa tietenkään pidä sitäkään, etten varsinaisesti ole missiainesta ja puhe siitä, miten miehet pitävät "hieman pyöreämmistä" naisista on kyllä pelkkää paskaa.

Aina ajoittain sitä kuitenkin erehtyy uneksimaan yksilöstä, jota ihan for real kiinnostaisi myös hieman mielipiteeni ja ajatukseni sen perseen keikuttelun ja tissien tyrkyttämisen vastapainoksi. Mutta kun ei, niin ei. Usko siihen ihkaomaan, hyväntuoksuiseen, karvaiseen ja huumorintajuiseen mieheen alkaa hiljalleen hiipua (varsinkin, kun ystäväpiirissä kaikki muut ovat alkaneet jo kovaa vauhtia vakiintua, jes jes). MUTTA, jos jotain joskus kuitenkin sattuu tapahtumaan, niin olkoot tämä kansio valmiina ajantasalla pitoa varten. Mutta jos tekstiä ei synny... sanotaan nyt vaikka seuraavaan kolmeenkaan vuoteen, niin olen valmis myöntämään, ettei toivoa enää ole. Bussilippu Heinävedelle valmiiksi ja nunnakaapu siististi silitettynä kaappiin odottamaan.

Alun perin tarkoituksenani oli kyllä loihtia kirja-arvostelu Reijo Mäen Nuoruustangosta, mutta mutta... jääkööt se toiseen kertaan.